Myrskyluodon Maijan tarina

”Meri jäljet lyö luotoon,
vaot kallion, ne aalto tehnyt on,
myös myrskysää tarttuu Maijan muotoon”

 

 

Myrskyluodon Maija on ohjelma, joka on ollut osa Keminmaan Naisvoimistelijoiden historiaa yli kaksikymmentä vuotta.  Alkujaan ohjelma suunniteltiin Irja Hirstiön aloitteesta kunnan itsenäisyyspäiväjuhliin vuonna 1987. Musiikiksi haettiin jotain kaunista suomalaista musiikkia ja lopulta päädyttiin Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijaan.

 

Esityksen suunnittelivat ja esittivät Anja Alanärä, Leena Partanen, Kati Polvi sekä Anne Tilus. Ohjelman liikekieli sai vaikutteita Pirkko Kantinkosken suunnittelemasta kilpaohjelmasta sekä Raija Riikkalan Suomen Suvi – koreografiasta, joka esitettiin muun muassa yleisurheilun MM-kilpailuissa Helsingissä.

 

Siitä lähtien Myrskyluodon Maijaa on esitetty useissa häissä, ylioppilasjuhlissa, syntymäpäivillä sekä tietenkin seuran omissa tapahtumissa. Ohjelman opettelusta on tullut seurassamme traditio. Jokainen ikäluokka on halunnut opetella ohjelman heti kuin taidot ovat siihen riittäneet.

 

Vuonna 2000 Kaija Laari kokosi entiset sekä sen hetkiset valionsa seuran 50-vuotisjuhlaesitystä varten. Harjoituksia pidettiin sekä edeltävänä kesänä että tiiviisti juhlaviikonloppuna. Juhlanäytöksessä nähtiin 30 tyttöä ja naista. 

 

Itseoikeutetusti Myrskyluodon Maija kuului myös 60-vuotisjuhlanäytöksen ohjelmistoon. Niin musiikiltaan kuin tunnelmaltaan, ohjelma sopi hyvin näytöksen teemaan. Näytöstä varten Eeva Laari päätti tehdä uuden version esityksestä, säilyttäen samalla vanhan ohjelman hengen. Niinpä 60-vuotisjuhlaviikonloppuna nähtiin vanha tuttu Myrskyluodon Maija uusilla puvuilla, musiikkisovituksella sekä koreografialla. Ohjelman esittivät seuran Stellaria ja Valeriana -ryhmät.

Myrskyluodon Maijan ensiesityksiä… SVUL:n Länsi-Pohjan piirin 40-vuotisjuhlat vuonna 1989
Myrskyluodon Maija Keminmaan Naisvoimistelijoiden 50-vuotisjuhlassa vuonna 2000
Seuran naiset esittämässä ”Myrskistä” Lea Niskakosken ja Kaija Laarin 50-vuotisjuhlissa vuonna 2003.
Stellaria ja Valeriana esittämässä uudistettua Myrskyluodon Maijaa seuran 60-vuotisjuhlagaalassa vuonna 2011